Ruokaa!

elo13 011 elo13 031Lisää Möhryn kuulumisia:

Ruoka on hyvää ja sitä menee paljon. Omenat maistuvat näin syksyisin sekä tietysti munankuoret. Vauva saa myös vielä välillä lintujen puuroa. Puurokuvasta näkyy myös sen vammautunut vasen jalka, joka kuitenkin yllättävän vähän haittaa elämää, onneksi.

elo13 047

Puuro saa aina aikaan mielihyvätanssin, jota metsästän videolle – en ole siis toistaiseksi siinä(kään) onnistunut. Tanssia se säestää hauskalla raakkumisella ja kuulostaa aivan isältään, joka teki vastaavaa tanssia pesän edessä.

Voikukanlehdet ovat alkaneet tehdä kauppaansa ja vaikka kesäkurpitsa on edelleen herkkua, myös paprika ja porkkana pitävät pintansa.

Uusia hedelmiä tarjoillaan aina silloin tällöin ja hyvin suorasukaisesti neiti näyttääkin mieltymyksensä; kaikki mistä se ei pidä, lennätetään voimakkaalla nokanotteella lattialle!

Siemeniä Möhry saa, jos tekee niiden edestä töitä eli joko opettelee käskyjä (tule ja kädelle onnistuvat jo aika hyvin) tai etsii niitä esimerkiksi köydestä, kuten alla.

elo13 015Hyvin näyttää neiti voivan, ainakin jos höyhenpeitettä katselee🙂

One thought on “Ruokaa!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s