Suuria, punaisia uutisia!

Jälleen kuva-arvoitus: mikä tämä on….

Möhry 007

Se on tietysti 1-vuotias avoparikaijatyttö Möhry! Tämä hurmaava neiti saapui meille kesäkuun viimeisenä päivänä ja on saanut meidät ihmettelemään, miksi avoparikaijat eivät ole yhtä suosittuja kuin jakot tai arat. Paitsi että se on kaunis ja iso, se on myös ihastuttava luonteeltaan ja hyväksyy nyt jo melkein koko perheen.

Möhry 003Se on tehnyt tuttavuutta myös 5 kk:n ikäisen villakoiranpentumme kanssa. “Pienokaiset” ovat “nuuhkineet” toisiaan varovasti ja alkuun Kirppu oli kovasti ihastunut. Möhryn mielestä se oli liian tunkeileva ja neiti huomautti nätillä näykkäisyllä asiasta. Kirppu ei oikein pitänyt siitä ja seuraava kuva kertookin tilanteesta nyt: Möhry määrää ja Kirppu väistää….

Kirppu on kovin kiinnostunut linnuista ja tulee mielellään mukaani katsomaan niitä. Pliiklin kanssahan se vähän ystävystyikin silloin, kun se eli olohuoneessa (ks. aiempi postaus). Se käyttäytyy yllättävän nätisti ollakseen koira😀.

Tirppalan olosuhteet ovat muuttuneet nyt siten, että kaijaset muuttivat yläkertaan 8-vuotiaan kuopuksen linnuiksi. Ne saivat myös uudet nimet ja ovat nykyään Puppe ja Lilja. Kuten nimistä huomaa, kuopus toivoo toisen olevan tyttö. Nimien vaihto ei haitanne, sillä eivät ne vielä entisiäänkään tunnistaneet. Möhryn seuraksi jäivät siis neitokakadut, koko kolmikko.

Kun Möhry saapui ja päästi ensimmäiset huutonsa, kaikki kolme kerääntyivät häkin perimmäiseen nurkkaan töyhdöt kauhusta sojottaen. Kun ne pääsivät ulos häkistä, ne kävivät tutustumassa tulokkaaseen kerääntymällä sen häkin päälle. Siellä ne edelleen mielellään käyvät kököttämässä  – ja toisaalta Möhry viihtyy niiden häkin päällä😉 T’ässä kuvassa Pliikli ja Jumba nautiskelevat Möhryn häkin korkeuksista.

Möhry 005

Kun Möhry ensimmäisen kerran lähti lentoon, kolmikko sai lähes paniikkikohtauksen ja siinä riitti siipien havinaa, kun neljä lintua kiersi ympyrää. Sen jälkeen alkoi oikeastaan kunnollinen tutustuminen. Manu kävi jopa häkin sisällä mutta kun se alkoi kiinnostuneena katsella lähempää pikkuneidin siemeniä, se sai äkkilähdön eikä ole sen koommin yrittänyt uudelleen.

Yllättäen Pliikli, tuo yksinäinen ratsastaja niin sanoakseni, on luonut läheisimmän suhteen Möhryyn. Ne istuskelevat usein Möhryn häkin päälle kahdestaan. Alakuvassa parivaljakko lempipuuhassaan.

Möhry 001

Nyt on lintuparvemme täydellinen!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s